Meistä


Kaikki alkoi vuonna 1989, kun asuin vielä kotona vanhempieni luona. Halusin todella oman koiran ja haaveilin saavani Collien, mutta äitini ei pidä isoista koirista, joten hän sanoi " saat koiran, kunhan se on kaikkein pienintä rotua". Joten menin kirjastoon ja lainasin kasan koirakirjoja ja vain yhdessä oli kuva Chihuahua rotuisesta koirasta. Muistan vieläkin tuon kuvan koirasta, joka ei muistuttanut Chihuahuaa lainkaan.

Pian Doris muutti meille ja rakastuin todella tähän pieneen koiraan. Doris oli pitkäkarvainen narttu ja jo 3 vuotias, kun tuli meille. Vuoden tämän jälkeen pitkäkarvainen urospentu Nikoli´s Lady Killer muutti meille Nikoli´s kennelistä, kasvattajana Hilkka Sandberg. Killen kanssa kävin ensimmäiset kerrat koiranäyttelyissä ja Kille tulikin pian valioksi. Tämän jälkeen ostin uuden pitkäkarvaisen pennun Nikoli´s Tapis Jaunen (meidän ensimmäisten pentujen emän).

Me olemme pieni kotikennel ja meillä on vain 1-2 pentuetta vuodessa. Koirat ovat osa meidän joka päivästä elämäämme ja saavat vapaasti kulkea talossamme. Tavoitteenani on kasvattaa terveitä hyvän luonteen omaavia koiria, unohtamatta rotutyypillistä ulkomuotoa.


Nina Jakola